Olet täällä Käyttäjän Jaana-Mirjam Mustavuori blogi
2.4.2013 klo 11:58 - Jaana-Mirjam Mustavuori
Kevään valo hurmaa. En meinaa millään pysyä nahoissani ja tietokoneen äärellä sisätiloissa. Siihen on kuitenkin hyvä syy: tänään aloitan uuden kirjan tekemisen. Sen teemana on aistien viisaus. Aihe on pyörinyt mielessä jo toista vuotta, mutta nyt alkaa tapahtua: taustatöitä, lukemista, pohtimista, tyhjää tilaa luovalle prosessille. Ja kesän aikana sitten kirjoitan kirjan - jos Luoja suo. Se on kenties on loppusyksystä kirjakaupoissa, ans kattoo nyt!
8.2.2013 klo 15:32 - Jaana-Mirjam Mustavuori
Sataa lunta, talviunta. Istun sanapajassa Olemisen talossa ja suomennan ruotsalaisen papin Olle Carlssonin hyvää kirjaa "12 toivon askelta". Siinä sanotaan, ettei hengellinen kypsyminen tarkoita sitä, että lentää korkealla, vaan sitä, että uskaltaa pudota. Se kosketti minua. Todellinen vahvuus on sitä, että uskaltaa näyttää oman pienuutensa, olla heikko ja hauras. Ihminen on ihmeellinen!
2.1.2013 klo 13:05 - Jaana-Mirjam Mustavuori
Terveisiä Beninistä Guineanlahden rannalta. Mikä maa! En ole ikinä missään muualla törmännyt sellaiseen inhimilliseen, henkiseen ja hengelliseen rikkauteen kuin Beninissä. Ja kaikki se avoimuus, välittömyys, sydämellisyys ja vieraanvaraisuus. Voude! Ihmisten tapa olla läsnä omassa itsessään ja toistensa kanssa kosketti minua syvästi. Benin oli aivan oikea paikka kerätä materiaalia aistien viisautta koskevaan kirjaan. Elämälle kiitos tästä matkasta.
19.10.2012 klo 14:02 - Jaana-Mirjam Mustavuori
Olen lähdösssä kuukauden kuluttua kuudeksi viikoksi aloittamaan uuden kirjani tekoa Villa Karon taiteilijaresidensiin Beniniin. Kuulen jo korvissani Guineanlahden mainingit ja kaskaiden laulun. Oi, miten jännittävää matkustaa Länsi-Afrikkaan!
21.9.2012 klo 9:17 - Jaana-Mirjam Mustavuori
Osallistun tulevana viikonloppuna ja ensi viikolla Essential Motion -ohjaajien täydennyskoulutuspäiville. Opettajana on menetelmän luoja Karen Roeper Yhdysvalloista. Ihanaa. Taas oppii uutta! "Ruumis ja sielu kuuluvat yhteen. Ruumis on se osa sielua, joka näykyy." (Gösta Ågren)
3.8.2012 klo 16:53 - Jaana-Mirjam Mustavuori
Liikevoimala liikutti 28.7. Bromarvin nuorisoseurantalon Hembygdens Välin tanssisalissa. Oli tilaa laajeta sisäänpäin ja ulospäin, tanssia seinästä seinään ja liikkua vapaasti, omin askelin, kuunnella elämän ääniä. Lämmin kiitos, kaikki mukanaolojat! Keho on ihmisen kotimaa.
15.6.2012 klo 16:24 - Jaana-Mirjam Mustavuori
Olen nyt asunut kaksi viikkoa maalla, ja asun täällä pellon ja metsän reunassa koko kesän. Kaikki kukkii ja kukoistaa pihapiirissä, lähiniityllä, metsässä ja tienvarsilla. Enää viikko kesän huippukohtaan, kesäpäivänseisaukseen. Koko maailma kylpee valossa. Kesälumousta!
9.5.2012 klo 10:23 - Jaana-Mirjam Mustavuori
Kuulin käen kukkuvan viime viikonloppuna maalla Bromarvissa. Outo ääni pitkän talven jälkeen, omaan tahtiinsa etenevän kevään keskellä. Lupaus kesästä, valkeista öistä ja lämmöstä iholla. Ja miten nautinkaan kiurunkannuksista, valkovuokoista, rentukoista ja lintujen kevätkiireistä. Kevään lumousta!
10.4.2012 klo 12:40 - Jaana-Mirjam Mustavuori
Huomenna julkaistaan uusin kirjani "Nainen puntarissa - Kuinka tehdä minunkaupat itsensä ja kehonsa kanssa?" Jännittävää. Kirjaa saa Kirjapajan nettikirjakaupasta ja hyvinvarustetuista kirjakaupoista kautta Suomen maan. Lukuiloa! Odotan palautetta, ilolla.
21.1.2012 klo 13:56 - Jaana-Mirjam Mustavuori
Vietin vuoden kaksi ensimmäistä viikkoa Teneriffan saarella lähellä Länsi-Afrikan rannikkoa. Kukkivat kiinanruusut, joulutähdet ja bougainvilleat hurmasivat, samoin saaren monipuolinen luonto, erityisesti Suuri Vuori - Teide, 3718 m. Toivotan kaikille huippuhetkiä ja kukoistusta vuonna 2012!
|